Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Käylänkoski
 
Sain haasteen Eliseltä Kirjeitä kartanonrouvalta -blogista. Kyseessä on tämä kuusi kuvaa kesästä -haaste, joka onkin ollut mukava näin pimeimmän syksyn aikaan seurata toisten blogeissa. Valinnan vaikeus on kyllä heti edessä, sillä minäkin kesällä kuvailin olemattomalla kameravarustuksella kuin paraskin luontokuvaaja. Ei ole vieläkään sitä järkkärikameraa, joten nämä on nyt siis tällaisia räpsyjä pokkarilla ja puhelimella.

Kitkajoessa oli vesi korkealla, tässä Käylänkosken sivu-uomia.
 
Auringonsäteitä Näätämöllä heinäkuussa.
 
Sateenkaari sateisena kesänä, olohuoneen terassilta kuvattu.
 
Tässä kesää parhaimmillaan, Kuusingilla isännän kanssa, kuten aina kesällä.
 
Laatokan Valamossa vietin pari päivää. Ihana paikka!
 
Paavo-kissan vartiovuoro. Illan usvassa saakin olla tarkkana.
 
Tässä vähän kuvia sieltä sun täältä viime kesältä. Lappia tuli taas katsastettua, Valamossa kävin nyt elämäni ensimmäistä kertaa. Siis siellä itäisen naapurin puolella. Kuusamossa vietän aikaa joka kesä. Kotona tietenkin myös, sillä minulla on pitkä loma, josta vain n. puolet ajasta isäntäkin on lomalla. Kivasti se aika kuluu omallakin pihalla puuhaillessa. Ja sisälläkin on kiva touhuta, kun ei ole kiire mihinkään. Kissa pitää minulle seuraa joka  paikassa, tänä kesänä se oli oli jopa mustikoita poimimassa mukana. Siirtyi vain seuraavalle mättäälle, sitä mukaa, kun poiminta eteni.
 
Laitan tämän haasteen eteenpäin
ja
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Varsinkin auringonsäteet ja sateenkaari ovat kauniita, mutta sitten näin viimeisen sumuisen pellon kissan kera, joka kyllä niin onnistui sulattamaan sydämeni :)

    VastaaPoista
  2. Tuo pilviseltä taivaalta paistava aurinko ja sateenkaari ovat hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentoineille. Nämä ovat minulle mieleisistä paikoista ja harvinaista kyllä ihan onnistuneita minustakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!