Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

torstai 1. marraskuuta 2012

Luopumisen haaste

Olen törmännyt useissa blogeissa tähän luopumisen haasteeseen. Ideana on luopua ylimääräisestä tavarapaljoudesta, jota ainakin minun huusholliini tuppaa kertymään aikalailla. En ole itse saanut varsinaisesti tätä haastetta keneltäkään, joten päätin haastaa oman itseni...

Minulla onkin nyt ollut kirppispöytä, ensin viikon toisaalla ja nyt viikon täällä Löytöpankissa. Jatkan vielä ainakin viikon, ellei enemmänkin, sillä huomaan, että kotoa aina vaan löytyy lisää ja lisää tavaraa, josta on aiheellista hankkiutua eroon.

Mutkikkaaksi asian tekee se, että olen luonteeltani parantumaton hamsteri. Kun istun hinnoittelemassa kirppikselle meneviä tavaroita, punnitsen melkein jokaista käsissäni ja mietin, vieläköhän kuitenkin sen säästäisin, käyttäisinköhän sitä kuitenkin, tai entäs jos yhtäkkiä tarvitaankin jotain tällaista... Otan itseäni yhä uudelleen ja uudelleen niskasta kiinni ja torun hiljaa mielessäni! "Ehei, en tarvitse kaikkea tätä tavarapaljoutta. Jos en ole käyttänyt puseroa vuoteen, en ehkä koskaan sitten käytäkään jne."

Kassikaupalla kirjoja, vaatteita, keittiötavaraa ja muuta käyttökelpoista olen siis saanut kotoa hävitettyä. Hinnat ovat halvat, koska ajatus on saada ne oikeastikin pois nurkista. Olen ylpeä siitä, että kierrätys on osa elämääni, enkä hävitä tai varastoi turhaan vielä täysin käyttökelpoisia tavaroitani. Yhden romu voi olla toisen aarre, ajattelen ja luopuminen on entistä helpompaa. Toisaalta myös itse ostan kirppiksiltä, joten olen kantanut vuosien mittaan erinäisiä kassillisia sieltä meille kotiinkin päin.

Tässä yksi esimerkki: käyttämätön teline, jossa grillivartaita...Why?
 
Kokeilkaapa, miten hyvältä luopuminen voi tuntua!

7 kommenttia:

  1. Voi, tuttu juttu! Onneksi on Vauvakassiyhditys Vaaka ry, jonka keräyksiin saa keittiön ihanat aarteet sijoitettua arvokkasti. Samoin ihka uudet ylimääräiset tektiilit kuten lakanat ja pyyhkeet. Kts. www.vaaka.org ja tietysti on Pelastusarmeija jne. Kirpputorilla en ole mitään ikinä myynyt, mutta lahjoittanut kyllä, paljon! Jotakin olen keräyksiin ostanutkin.

    VastaaPoista
  2. On hyvä että on noita kirpputoreja, mihin voi viedä ylimääräisiä taravoita.
    Vaikka se on kyllä aika työläistä,kun niitä hinnoittelee, ja käy aina siistimässä pöytää.Kyllähän sitten vähän saa palkkiota itselleen.
    Onnea vaan myyntiin:)

    VastaaPoista
  3. Kierrätys on sekä kivaa, että erittäin hyödyllistä!

    VastaaPoista
  4. Kierrätyksestä saa hyvän mielen lisäksi vähän taskurahaakin. Tämän vuoden aikana olen vuokrannut viikon kirppispöydän neljä kertaa ja aina sinne riittää tavaraa (tosin myös muiden sukulaisten, ei ainaostaan minun).

    VastaaPoista
  5. Tarpeettomiin tai epämieluisiin tavaraoihin tarttuu vääränlaista energiaa, näin aikoinaan jostain luin. Ja minähän uskoin. ;) Jokatapauksessa, kerran vuoteen kerään ne vaatteet, joita en ole käyttänyt tai joihin en mahdu (vaatekaappini kitistää vaatteita) tai joista en pidä. Vien ne Uff:n laatikkoon ja tavarat lahoitan eläinsuojelun kirppikselle. Tykkään käydä kirppiksiltä, mutta lähinnä ostan vanhoja käyttöesineitä koristeeksi. Nytkin ostin 2 kg punnuksen ovistoppariksi.

    VastaaPoista
  6. Tätähän tämä, jatkuvaa poistoa ja tilalle toisia tavaroita :-) Tavaran määrä liki vakio vaikka yritys on vähentää.

    VastaaPoista
  7. Tästä ideasta minäkin tykkään! Tämä on juurikin se juju, jolla puolitoista vuotta sitten lähdin liikkeelle oman kotini kanssa, siitä oikeastaan koko blogini sai alkunsa. Hankkiutua turhasta eroon ja saada sitä kautta lisää energiaa, kun koti ei ole kaaoksessa. On sanottu ja sen minä todistinkin, että kun koti paranee kaaoksesta, myös mieli kirkastuu. Siitä ajatuksesta se kaikki sitten lähti ja tällä tiellä ollaan edelleen - hirmuisesta shoppailuvimmasta huolimatta! :) Ja kaaoksen selättämisen lisäksi muutoksia on tapahtunut kaikilla elämän osa-alueilla eli täytyy suositella luopumista lämpimästi kaikille! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!