Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivän ilta

Tänään on vietetty pyhäinpäivää ja muisteltu niitä, jotka ovat täältä jo lähteneet. Kävimme jo puolenpäivän maissa haudoille sytyttelemässä kynttilät ja lyhdyt. Lyhtyihin tuli öljykynttilät, joten ne palavatkin sitten vähän kauemmin. Illalla kuuden jälkeen kävimme uudelleen, kun oli tullut pimeä. Oli paljon kynttilöitä ja hautausmaan yllä matalalla leijuva usva teki tunnelmasta aika jännittävän.
Ilman kameraa liikkeellä tietenkin, mutta ainahan on puhelin. Yritinpä napata kuvia kännykällä, mutta eipä niistä kovin kummoisia tullut. Järkkärikameraa vasta haaveilen, sillähän varmaan voisin kuvata myös tällaisia kohteita.
Meillä on täällä hautausmaalla, johon mm. isän vanhemmat ja heidän molempien vanhemmat sekä äitini ja sisareni on haudattu, myös sellainen paikka, johon lasketaan kynttilät niille, joiden haudat ovat jossain sellaisella hautausmaalla, johon ei esim. pitkän välimatkan takia pääse käymään. Muualle haudattujen muistelupaikaksi sitä kutsumme. Siihen lasken aina kynttilän niille omaisilleni, joiden haudat ovat Kuusamon kirkon hautausmaalla. Siellä ovat äitini vanhemmat, sekä monet, monet muut sukulaiset. Joulun aikaan varsinkin tämä paikka on niin täynnä kynttilöitä, että niiden lämpö sulattaa lumenkin ympäriltä. Lämmin hehku tuntuu metrien päähän. Olen kiitollinen, että tällainen paikka on, sillä Kuusamoon ehdin hautausmaalle seuraavan kerran vasta kesällä.


10 kommenttia:

  1. Meillä on kaikki hautausmaat kaukana, kynttilät pitää sytytellä ihan kotosalla.
    Mukavaa marraskuuta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatushan on kuitenkin pääasia! Se, että muistaa poisnukkuneita, voi tapahtua vaikka ihan kotonakin.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Apua Satu, viestisi poistettiin vahingossa, kun sählään tällä tabletilla! Ei ollut tarkoitus. Piti alkaa sinulle vastaamaan. Öljykynttilät ja pitkään muutenkin palavat kynttilät on siitä kivoja, että meidänkin hautausmaa hehkuu nyt koko viikonlopun valoa!

    VastaaPoista
  4. Tänään on kynttilät loistaneetkiin joka puolella rakkaille jotka ovat poistuneet meidän keskuudesta.Hyvää pyhäinpäivää Henkkumaaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään kävin vielä illalla hautausmaalla ja kaikki eiliset kynttilät meidän haudoilla paloivat vielä kauniisti.

      Poista
  5. Hei vaan 'Henkku'...
    Mukava on tieto 'Kuusamolaisuudestasi'...
    Tuolla mekin käytiin Nilon hautausmaalla tänään. Eilen oli sattumaa niin paljon ettei ehditty.
    Siellä ovat appivanhemmat. Kaikkista vanhimmat ovat taasen tuolla Kirkon viereisillä lepopaikoilla.
    Minun omaiset lepäävät tuolla Keminmaassa.
    Tänään olikin oikein 'Juhla-Ilma'.
    Lunta tuli taivaan täydeltä.
    Olin kovasti säästä mielissäni - kuvia tuli otettua - ensimmäiset oikein talviset...
    Terveiset Kuusamosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko! Seuraan säännöllisesti kuvablogiasi ja juuri ne kuvat, jotka Kuusamosta otat, ovat kovin mieluisia minulle! Täällä kaukana asuessa on ikuinen ikävä sinne pohjoiseen.

      Poista
  6. Oikein hyvää sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!