Ohjeissa sanottiin, että tule puhtain, meikittömin kasvoin ja hiukset pestyinä, mutta ei laitettuina. Ja niinhän minä sitten suihkunraikkaana suunnistin kesäkuisena aamuna kohti Helsingin Hämeentiellä sijaitsevaa studiotilaa. Siellä meitä oli 5 naista, jotka halusimme oppia lisää 50-luvun tyylistä ja meikistä, kampauksista, puvuista jne. Jännitti, suorastaan pelotti, mutta pian huomasin, että kurssin vetäjä, Heidi Niemi, eli Coco de Noir, on hyvin innostava ja iloinen persoona, eivätkä mukana olleet ihanat naiset olleet lainkaan pelottavia.
Ensin kahvittelun lomassa katsoimme kuvia ja kuuntelimme pin-upin eri tyylisuunnista, 50-luvun kampauksista ja meikeistä ja siitä, miten voisimme parhaiten tuoda naisellisuuttamme esiin. Jokaisen piti myös astua toisten eteen arvosteltavaksi ja ottaa vastaan ne kohteliaisuudet, joita toisillemme annoimme. Kun vieras ihminen sanoo: "Sinulla on niin kauniit silmät" tai "Tykkään siitä, että sinulla on naururyppyjä silmien ympärillä", jää äkkiä miettimään itsekin, kuinka hyvältä tuntuu kuulla itsestään positiivisia kommentteja. Minä en ole niihin tottunut, joten olen aina aika hämmentynyt. Jokaisen piti myös itse kertoa, mistä tykkää omassa itsessään. Minulle se on juuri ne silmät. Ja ehkä myös nilkat, jotka ovat sirommat, kuin muu kroppa. Ihme, että pysyn niillä pystyssä. Ja heti kuulin Heidin sanovan, ettei itsestään saa puhua tuollaiseen sävyyn, vaan omaa kroppaansa pitää arvostaa ja rakastaa. Sitä haluan oppia ja siitä päästä vielä nauttimaan, vaikka ikää on jo mittarissa tuonkin verran.
Kun olimme sitten kaikkien kauniit kasvot, hiukset ja vartalot arvostelleet, kehuneet ja ihailleet, pääsimme laittamaan rullia tukkaan. Mukana oli kaikilla joko lämpörullasetti tai kiharrin. Itse olen lämpörullien ystävä, sillä luonnonkiharan tukan taltuttajana se on aika lempeä systeemi. Hiuslaatuni on kiharan myötä kuiva, joten pyrin välttämään sen kuumakäsittelyjä. Samettipintaiset lämpörullat ovat myös kampaajani Natalian mielestä paras vaihtoehto. Kiharapohja kampausta varten oli tarkoituksena saada aikaan, joten osa kiharsi, kiinnitti kiharat pinneillä ja osa laittoi rullat päähän.
Rullat päässä, vähän jo meikkiäkin
Kun rullat sitten olivat päässä, oli aika tehdä meikkipohja. Huolellinen pohja on tärkeä. Sen perustana on meikinpohjustusvoide, jota itselläni on käytössä kahtakin erilaista. Poskien couperosa-taipumusta peitän vihertävällä pohjustusvoiteella ja otsan, nenän ja leuan alueella käytän mattavaikutelmaa varten kiiltoa poistavaa pohjustusta. Sitten meikkivoide, jonka päälle vielä irtopuuteri. Silmämeikille pohjustusvoide, huolelliset mustat rajaukset, ripsiväri. Kulmaväriä siveltimellä ja sitten vielä poskipunaa. Tässä ei vielä sinänsä ollut mitään erityisen uutta, sillä näin olen toiminut ennenkin. Luomivärin saa jättää pois arkimeikissä, joten se toki on helpompaa ja nopeampaa, kun sen kanssa ei tarvitse säätää.
Mutta sitten tulikin se minulle uusi juttu. Olen ollut huono huulipunan käyttäjä. Usein pelkkää väritöntä huulirasvaa olen sipaissut huuliini. Nyt teimme ensin rajauksen kunnon punaisella. Sitten ns. täytimme huulet sillä samaisella rajauskynällä värittämällä. Ja päälle siveltimellä huulipunaa! Ja millaista huulipunaa? Siis oikein kunnon punaista, kuten Marilynillä konsanaan. Ja niin tuli minustakin kertaheitolla huulipunan ystävä!
Tässä lopputulos toisen kurssilaisen kuvaamana
Vähän poseerausharjoittelua tauolla
Minulla on sääret! Kerrankin niitä sai näyttää!
Ja ne lainakorkkarit! Ei voi olla ihanampia!
Lainahöyhenissä keikistely oli mukavaa muutenkin!
Miten sitten päivä eteni? Seuraavaksi sukelsimme pin-up -vaatetuksen maailmaan ja valitsimme itsellemme kuvausvaatteet ihania mekkoja ja asusteita pursuvista vaaterekeistä. Minä päädyin punavalkoiseen, joka mielestäni on raikas ja tummalle sopiva yhdistelmä. Olen polkadot -kuvion ystävä, joten sekään ei liene minut tunteville yllätys, että valitsemani mekko oli tuollainen. Mekko oli kuitenkin kauhukseni olkaimeton, joten sen päälle laitoin pienen boleron, joka oli minusta yllättävän kiva vaate. Löysinkin jo kirppikseltä mustana ihan samanlaisen, joten käyttöön meni sekin idea. Mukana minulla oli tyttäreltäni lahjaksi saamani ihana pieni huivi, jonka solmin hiuksiini. Jalkaani pujotin vähintään numeron verran liian suuret, mutta muutoin taivaallisen ihanat, kirkkaanpunaiset korkokengät. Onneksi näillä ei juurikaan tarvinnut kävellä.
Päivän päätteeksi opeteltiin hiukan poseerausta ja tauolla yksi kurssilaisista kuvasi minua, minä puolestani häntä. Lopuksi sitten Heidi otti päivän kuvat, jokaisesta ainakin kahdessa erityyppisessä asennossa, sekä yhteiskuvat meistä kaikista. Oli se aika karua luopua niistä lainahöyhenistä, tyllialushameista ja muista ihanuuksista, pukeutua t-paitaan ja leggareihin sekä väljään villatakkiin ja lompsia tennarit jalassa junalle.
Mitä päivästä sitten jäi käteen? Sain ihanat kuvat, kerrankin! Harvoin olen ollut tyytyväinen kuviini, mutta nyt jotenkin hyväksyin ne. Löysin myös rohkeutta pukeutua mekkoihin, olla naisellinen ja "laitettu", mutta siten, etten koe olevani mitenkään ylitälläytynyt työpäivänäkään. Tosin meillä töissä hiukan on ehkä katsottu pitkään, kun ei sen talon pukeutumiskulttuuri ole ollut tällaista, mutta ei se mitään. Riittää, että itse nautin. Kesän mittaan vaatevarastoni uusiutui, mutta siitä myöhemmin lisää. Kiitos, että sain kertoa tästä, ihanasta kesäpäivästä, jolloin uskalsin näyttää olevani nainen. Ei sitä tarvitse peittää, että on muotoja. Eikä minun tarvitse sulautua tapettiin. Olen ihan hyvä tällaisena. Sen olen viimein oppinut, eikä siihen mennyt elämästäni kuin ne ensimmäiset 50 vuotta!
Huom! Kaikki kuvat ovat omiani, eivät ammattilaisen kuvaamia. Ammattikuvaajan kuvat näytän ehkä myöhemmin, jos rohkeuteni riittää vielä sinne saakka.
Tässä yksi muokkaamistani kuvista. Silmät!
