Uupumisesta uuteen alkuun

Aloitin työt koulujen alkaessa tällä viikolla ihan uudessa paikassa. Sama työnantaja, sama kaupunki, mutta eri koulu nyt tänä vuonna. Kesällä soi puhelin ja tätä paikkaa tarjottiin minulle yllättäen. Olin innoissani, sillä vaikka hurjan hyvin viihdyn siellä omalla, vakituisella koulullani, on vaihtelu aina paikallaan. Olen ns. ilmastopakolainen, eli sisäilmaongelmia paossa toisella koululla. Muutenkin minulla on elämässäni menossa jonkinlainen murrosvaihe, joku myöhäinen murrosikä tai muu kaaos, joten ei paljon parempaan saumaan olisi voinut osua, tämä vaihdos. Olen tyytyväinen. Olen motivoitunut. Uudistunut. Olen innostunut ja kaikkea sitä, mitä voi parhaimmillaan olla, kun aloittaa uudelleen, uudessa paikassa.

Tässä vielä typötyhjä käytävä ennen koulun alkua

 

Itselleni uusi alku, oli se sitten kouluvuosina oman uuden kouluvuoden aloitus tai nyt aikuisena uudessa työssä aloitus, loman jälkeen uuden lukukauden aloitus tai vaikkapa uuden harrastuksen aloitus, on aina ollut tärkeää ja innostavaa aikaa. Muistan lapsuudestani, kuinka joka vuosi itselleni vannoin, että nyt huolehdin kaikki koulutavarani, kirjoitan aina vaan siistimmin ja luen kaikki läksyt entistäkin paremmin. Jonkin aikaa sitä ihmeteltyäni, huomasin, että näinhän minä aina teen. Ei tarvitse yrittää enempää kuin sen, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mikä sopii omaan tilanteeseen. Työuupumus on hyökännyt kimppuuni salakavalasti kaksi kertaa. Työterveyspsykologi sanoi, että yritän liikaa. Pitäisi tehdä kaikki noin 80% teholla ja hyväksyä se, ettei anna itsestään enempää. Yritän. Mikäpä siinä, jos vaan saan itselleni vakiintumaan sellaiset työtavat, ettei tarvitsekaan enempää. Samaan, tai ainakin yhtä hyvään, lopputulokseen voi päästä kuluttamatta omia voimavarojaan loppuun tai joutumatta tinkimään omasta yksityiselämästään työn takia.

 

Aloin opetella ajankäyttöni hallintaa vasta nyt. Olen siitä monesti aiemminkin kiinnostunut, mutta minun ongelmani on se, että maailma on niin täynnä kaikkea mahdottoman mielenkiintoista, etten vaan ole saanut aiemmin aloitettua. Nyt tilasin kirjan, "Ajanhallinta valmennusopas - ota supervoimat käyttöösi" ja päätin kokeilla, auttaisiko se mitään. Omat energia- ja aikasyöpöt pitänee oppia tunnistamaan ja sitä kautta tarttua ajanhallintaan tosissaan. Ei siksi, että joku muu määrää, vaan siksi, että haluan itse saada elämästäni kiinni ja hallita sitä, mitä teen ja milloin mitäkin teen. 

Tyhjä luokka odottaa

 

Omista aikasyöpöistäni tunnistan ainakin somessa hengailun. Nykyään se on niin helppoa ja nopeaa, kun kaivan laukustani puhelimen ja avaan näytön. Siinähän se Facebook jo levittäytyy nenän eteen. Kuulun lukemattomiin ryhmiin, seuraan monenlaisia asioita, luen uutisvirtaa ja päivitän itsekin joka päivä jotain kuulumisiani. Tunnustan myös, että rakastan erilaisia lainauksia ja mietelauseita. Niitä tulee jaettua omalla seinälläkin. Sitten piipahdan Instagramiin ja sieltä Pinterestiin ja ehkä vielä Youtubeen jne. Miten äkkiä aikaa kuluukaan ihan jonninjoutavaan höpinään, kun en sitä käyttöä vielä ole rajoittanut. Asensin kyllä itselleni sellaisen seurantasovelluksen, joka laskee, kuinka usein avaan näyttölukon ja missä sovelluksessa vietän minkäkin verran aikaa päivittäin. Mielenkiintoista. Osa liittyy harrastuksiini, osa suoranaisesti työhöni, mutta silti tiedän, että saman asian voisin tehdä myös toisin.

 

 

Yksi olennainen asia työssäjaksamisen kannalta on riittävä uni. Olen kärsinyt rankoista jaksoista, joiden aikana olen nukkunut vasta aamuyön tunteina ja sehän ei pitkän päälle riitä. Nyt uni on kunnossa. Sitä täytyisi vaan muistaa mennä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla olisi pirteämpi. Riittävä uni minulle olisi siinä 8 tunnin paikkeilla. Sen jälkeen heräilen jo itsekin, ilman kelloa. Myös se, ettei näitä käteen niin helposti jämähtäviä mobiililaitteita veisi ollenkaan sinne sänkyyn, vaan rauhoittaisi itsensä esimerkiksi lukemalla hyvää kirjaa tai kuuntelemalla jonkun mindfulness-harjoituksen, voisi olla hyvä tapa. Silti minulla menee usein uutisten lukemiseksi, pasianssin tai Mahjongin pelaamiseksi tai sudokun tekemiseksi - puhelimella. Se ei auta unen tuloa. Päin vastoin se aiheuttaa varmaan kuormitusta muutenkin kuormittavan päivän jälkeen.

 

Rauha lenkille lähdössä

 

Nollaaminen, eli jonkinlainen rentouttava toiminta työpäivän jälkeen, on myös jaksamisen avain. Se on omalla kohdallani jäänyt viime vuosina liian vähäiseksi, sillä olen päätynyt sellaiseen kierteeseen, jossa teen ja teen, enkä lopulta saa enää mitään valmiiksi. Nyt se riittää minulle. Olen saanut oman uuden lenkkikaverin, Rauhan, kesällä ja sen kanssa tänäkin iltana paineltiin pitkin metsää polkuja pitkin. Metsä rauhoittaa mieltä. Ihmisen on siellä hyvä olla. Ääniä, tuoksuja, värejä, makuja, aistit saavat siellä monenlaista nautintoa. Ja tuo minun pieni koiravauvani on vilpittömän iloinen seuralainen, se katsoo minua silmiin täynnä rakkautta ja iloa. Miten olen voinut elää ilman koiraa näin kauan? Joka päivä koira pakottaa lähtemään ulos, katsomaan maailmaa uusin silmin ja ihastelemaan kaikkea sitä kaunista ja hyvää, jonka keskellä elämme. Maailman järkyttävät terroriuutiset ja työttömyystilastot, "kikyt ja sotet" ja muut uutisotsikot katoavat mielestäni metsälenkeillä ja taas jaksan. Rauha toi tullessaan paitsi rakkautta ja iloa, myös rutkasti mielenrauhaa. 

Rauha poseeraa jaloissani

 

Näissä mietteissä toivon oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!